20. joulukuuta
Minut laitettiin huoneeseen!
Seinät oli tulta,
katto jääkitein
rei’itetty.
Huoneeseen,
jossa aika kirkui
pimeyttä luokseen,
repi ja raastoi
sielujen sointuja.
Minut laitettiin huoneeseen!
Ovet oli umpeen muurattu,
ikkunat hiekalla
maalattu.
Huoneeseen,
jossa aika oli kuollut
pimeyden tuloon,
mennessään vienyt
sielujen soinnut.
20. joulukuuta
Miltä lumi tuoksuu
ilman sinua?
Miten kehrään
talvesta lankaa?
Palelen
alastomana lumiöiden
taakan alla.
Sivelen sormilla
hiutaleita iholleni.
Miltä lumi tuoksuu
ilman sinua?
20. joulukuuta
ikävöin
kovin
ulottuvuudesta etelään
ilottomuudesta alaspäin
sinua sisko
uudelleen ja
uudelleen
sanattomana
11. joulukuuta
Jag ser genom fönstret änglar som ligger på snön,
i iskalla fingrar syns en sats, den säger: hon är död.
Det samma skriker frosten som har erövrat mig.
Jag är säkert: här ännu finns en plats för dig.
Hur kan det vara att själen min har försvunnit
och att hjärtan min inte har hunnit
rädda mig från den här vinterns korsfästning?
Var så snäll, berätta mig åtminstone en sanning.
När hösten dansade omkring mitt liv
och tog sekunder och minuter, dagar från min tid,
flög vackraste lilla systern till himlen långt borta.
Hennes tid här var så snabbt förbi, den var korta.
Jas ser genom fönstret änglar som ligger på snön,
i iskalla fingrar syns en sats, den säger: hon är död.
Inte vill jag medge, inte vill jag tro att så kan hända!
Hur kunde hon gör så här och på sin stig vända?
7. joulukuuta
Komerossa, kaapin alla,
eteisen puisella penkillä
räkättää tuo onneton
pelkopeikko heikko.
Ei se heikko ole lain,
se siinä istuimellaan ivaa
meitä,
jotka elämämme
annamme pelon kitaan.
Kunpa joku vahvempi,
itseäni parempi
häätäis peikon matkoihinsa
tai linttaisi sen mattoon.
6. marraskuuta
Siskonpetiin peitelty
kaksi menninkäistä,
hännät hieroo toisiaan,
kuuluu supatusta.
Peiton alta kikatus
yön mustat tunnit täyttää,
hilpeydellään helähtää,
möröille se näyttää:
ei tää suuri maailma
niin paljon meitä pelota,
kun ollaan aina yhdessä,
ei mikään meitä erota.
Hiljaa möröt piilossaan
silmin surkein katsoo,
ilmaan äänen kajauttaa,
surkeuttansa ulvoo:
ei oo tämä reilua lain,
kun kuolemankin takaa
koskee häntä hännänpäätä,
pois pelko mataa.
Siskonpetiin peitelty
kaksi menninkäistä;
vaik vain yksin nukkuu untansa,
on toinen aina läsnä.
25. lokakuuta
Olen väsynyt näitä teitä
yksin kulkemaan,
väsynyt suruni kanssa
muistoissa valvomaan.
Minne vie se tie,
jota lähdit ilman minua
elämää pakenemaan?
Minne vie se tie,
jota jätit minut tänne
vaitonaisena lipumaan?
Olen väsynyt tätä laivaa
yksin ohjaamaan,
väsynyt suruni kanssa
merta mustaa soutamaan.
13. lokakuuta
Rauha on enemmän
kuin kyynelten ehtymistä,
se on enemmän
kuin lintujen viserrys.
Rauha on lähde
totuuden päässä,
se on hyväksyntää
vaikeissa hetkissä.
13. lokakuuta
Enkelin siivet
ovat kylmenneet
Hiljaa
kuin aika
tahrat sieluun
syntyneet
Mikä onkaan se syy
jaksaa jatkaa
Menneiden aikojen
villapaitaa
ei niin vain
revitäkään
12. lokakuuta
Sinä päivänä hiljainen tuuli puissa soi
Taivas kirkas ja vahva valoaan tänne loi
Ja kun soitin ja soitin, et vastannutkaan
Oli hiljaista hetken, mutten osannut aavistaa
Sitten kuulin sun lähteneen luotamme pois
Tahdoit parempaan paikkaan, en sua tuomita vois
Lähdit lentoon sä kauas maahan tuulien
Nukuit uneesi syvään kanssa murheiden
Sinä hehkuit ja nauroit, sua rakastin niin
Olit aarteeni, sisko, yhdessä kun elettiin
Sinä pieni ja hento, sua rakastin niin
Olit aarteni, sisko, mut jätit kyyneliin.
Syystuuleen kun lähdit, minä tänne jäin
Nyt on jäljellä tähdet ja ikävä sisälläin
Sinä paikkaasi etsit, löytänyt et
Päätit parempi on lähtö, hyvästit syksyiset
Sinä hehkuit ja nauroit, sua rakastin niin
Olit aarteeni, sisko, yhdessä kun elettiin
Sinä pieni ja hento, sua rakastin niin
Olit aarteni, sisko, mut jätit kyyneliin
Sinä hehkuit ja nauroit, sua rakastin niin
Olit aarteeni, sisko, yhdessä kun elettiin
Sinä pieni ja hento, sua rakastin niin
Olit aarteni, sisko, mut jätit kyyneliin ikuisiin
3. lokakuuta
Seison sumussa
suojamuuri romahtaneena.
Ikävä.
Ikävä on niin kova.
Seison sumussa
ilman suojaa,
alasti.
Ne nauravat minulle,
nauravat kaikki
selkäni takana.
On niin kova ikävä,
se sattuu.
Sattuu.
Seison sumussa
ilman sinua.
29. syyskuuta
Et koskaan ole näyttänyt
niin pieneltä,
niin hauraalta
kuin näytät nyt,
pikkusisko.
27. syyskuuta, pikkusiskon muistolle
Nuku, rakas, nuku
ikuista unta.
Nuku vaiti, nuku.
Älä pelkää enää.
Nuku, pikkusisko, nuku,
tavataan vielä.
22. heinäkuuta
Taivaanranta kukkii
tulta
ääriolosuhteesta toiseen
ja tietä myöten takaisin
hiljaa kuin aave,
joka kiitää väreinä
lehdenpintaa,
sinun pintaasi
ja minun.
7. heinäkuuta
Voiko sitä paremmin sanoa
kuin suudellen
jokaista vikaa ja virhettä?
7. heinäkuuta
Nostan viinilasin
huuliesi naurua vasten,
heläytän katseeni
katsettasi vasten.
Hitaasti maistelen
väreitä välillämme.
Nautin rakkaudestani
sinuun.
10. kesäkuuta
Kielon soinnillisessa varressa,
sen hauraassa kukassa
on jotakin perin tuttua.
10. kesäkuuta
Kuljen outoja polkuja,
sanoin.
Hymyilit.
Kuljen sinun kanssasi,
rakas.
2. kesäkuuta
Nöyrä on sydämeni,
tuo sieluni kieli,
kaunein satakieli
tunteikas.
Lauluja, värejä,
raikkaita sanoja,
ja sinä, rakkain
minun rinnalla.
2. kesäkuuta
Kaihoisasti seuraa
pienillä silmillään
lokkia kotirantaansa
liitävää.
Tuskaisia haikuja
virtaa huulilta,
lokin kirkuna
sammuva.
Vielä kerran huokaa
maanääriin,
kuiskaa sanoja
kivusta.
29. toukokuuta
Milloin tulet luokseni,
suutelet minut
kauniiksi?
Milloin tulet luokseni,
parsit minut
ehjäksi?
Voi!
Milloin?
Milloin tulet luokseni,
rakastat minut
uudeksi?
23. toukokuuta
Tuhkaa, neiti,
ja uusia versoja,
hän sanoi.
Maa oli rikkaampi
kuin minä.
9. toukokuuta
Säälittäviä kyyneliä
tyhjästä,
kohteliaisuuksia
vaisuja kuin minä
ilman sinua.
Suudelmia kylmiä,
sormenpäitä
yksinäisyyden iholla
kuin värähtely
välillämme
olisi kurkiaura
taivaan lakipisteessä.
Perhosia ja kauriita
sinussa ja
minussa,
tavallaan
naurussamme lainehtii.
9. toukokuuta
Vaiti, rakkaani!
Vaiti!
Ole hiljaa,
suutele
tuulta minun huulillani,
maailmaa kasvoillani.
Vaiti, rakkaani!
Vaiti!
Ole hiljaa,
hyväile
hymyä minun huulillani,
rakkautta kasvoillani.
Vaiti, rakkaani!
Vaiti!
8. toukokuuta, äitienpäiväruno
Hitaasti ja vakaasti,
kevyesti
kuin tuuli
purjehdimme
läpi myrskyisten aaltojen,
hiekka-aavikoiden,
betonikujien
kätesi minun kädessäni,
käteni sinun omassasi.
8. toukokuuta
Luonnon luoma
elämän kasvatti
vahvana,
heikkona
uhkuen
ja väristen.
Luonnon luoma
rakkauden rikastama
hymyillen,
itkien
vahvana
ja heikkona.
8. toukokuuta
Tuhat punaista sanaa
hiljaisuuden
huulilla.
Tuhat riemunkirjavaa
lintua
sen oksilla.
Tuhat onnentähteä,
tuhat suurempaa syytä
hymyillä
edes hiljaista hymyä.
17. huhtikuuta
Älä kuolema nojaa, olet liian lähellä.
Helvetti laskee mun syntien satoja.
Kaukaa kun kuulen sun äänesi vakavan,
huudan ja riehun ja luotasi katoan.
Elämääni elää en täysillä taida,
silti loikalla meen yli kuoleman aidan.
En varmasti aio, en kuolla mä vielä.
Tarjota parempaa et pysty, se tiedä
Vauhdilla vaan, vaikka pohjaan asti.
Jos harkinta pettääkin kuolettavasti,
en silti sun kohtuusi tahdo jäädä.
Se kirjoihis kirjaa ja lehtesi käännä.
21. maaliskuuta
Kirjailit linnunsiiven
poskeeni,
kosketit
jokaista pientä
yksityiskohtaa.
Huokaukseni kaikui
huokauksessasi.
15. maaliskuuta
Annan sinulle
pieniä kiviä
sileitä,
pyöreitä,
kulmikkaita,
rosoisia
satiiniseen liinaan
käärittynä –
jos vain huolit
ne matkaan.
30. tammikuuta
Tulet kaukaa, vaeltaja.
Kaukaa
kukkasi terälehdeltä
tuulen kuiskeella
ratsastaen
polkujasi valloittaen.
Toinen toisensa jälkeen
kaadat
murheet, esteet
ja minä tahtoisin olla
aina
sinua vastassa.
Kaikki sivuston materiaali © Miia Pihlainen | miia.pihlainen(at)dendrocoposmajor.com